Elinkeinoista
Rannikon ihminen oli kaukaa muinaisuudesta 1900-luvulle asti riippuvainen kalasta. Kivikauden miehen haapio ei kestänyt tuuliselle ulapalle menoa, mutta sokkeloisessa saaristossa saattoi melkein aina kalastaa, löytyi kostetta monensuuntaisille tuulille. 1700-luvulla alkoi laatokanveneen kehittyminen erinomaiseksi kulkuvälineeksi. Sillä mentiin tuulellakin ulapalle, selvittiin tai hukuttiin. Kalaa saatiin omaan pöytään. 1600-luvulla lohta vietiin sumppuveneillä Tukholmaan ja 1700-luvun alusta lähtien kaikenlaista kalaa Pietariin. Metsän riista oli ravinnon lisänä ja vaihtelevina turkiskausina vaurauden tuojana.
Tuhat vuotta sitten opittiin etelästä uusi elinkeino, karjanhoito. Vaikka tiedemiehet eivät rohkene tänäkään päivänä Karjala-sanan alkuperää vahvistaa, niin aihetodisteet, sanan kielellinen muoto ja terve järki yhdistävät sen karjanhoidon saapumiseen. On sellaisiakin viisaita, jotka tietävät Karjalan polveutuvan venäjän sanasta Korela. Se on lainasana, joka ei ole venäjänkielen rakenteen mukainen, ei tarkoita venäjäksi mitään ja on voinut tulla venäjänkieliseen tekstiin vain foneettisena lainana suomenkielen Karjala-sanasta. Sitä paitsi, Venäjää ei ollut vielä olemassa, kun Karjala jo esiintyy asiakirjalähteissä.
Toinen elinkeinoon liittyvä sana on Sortavala, sortajien eli kaskenkaatajien maa. Ainakin tuhat vuotta vanha on sekin. 1800-luvun romantikkojen selitykset, että Sortavala tulisi venäjän sanasta tshort (piru) tai ihmisiä sortaneista vainolaisista, pysähtyvät aihetodisteisiin. Enempää kritiikkiä ne eivät kestä. Rukiin kaskiviljelyn varhaisia merkkejä on löydetty Sortavalan saaristosta ja Valamosta 600-luvulta. 700-luvulta lähtien lampien pohjalietteissä on runsaasti rukiin siitepölyä 1940-luvun puoliväliin asti. Siihen viljely loppui, ehkä ainiaaksi.