asutuskartta_1882_20091115_1346802053_20100216_2072562726Alueen sisäistä kiinteyttä kuvastaa se, että 1930-luvun lopuille asti Sortavalan saaristossa puhuttiin yhtenäistä murretta, Pellotsalosta ja Mäkisalosta idässä Sammatsaareen, Niemisiin ja Kuokkaniemelle lännessä. Molempiin suuntiin murre muuttui selvästi edellämainittujen fyysisten rajojen takana. Mantereella, mm. Harlussa, Läskelässä ja Sortavalan kaupungissa savolaismurteiden piirteet alkoivat syrjäyttää alkuperäistä.

Rajautumista itään päin korosti uskontojen raja. Sortavalassa luterilaisia oli västöstä n. 90%, kreikkalaiskatolisia n. 10%, Impilahdella suhde oli 50-50 ja siitä itään väestön pääosa oli kreikkalaiskatolista.

Rannikon ihminen oli kaukaa muinaisuudesta 1900-luvulle asti riippuvainen kalasta. Kivikauden miehen haapio ei kestänyt tuuliselle ulapalle menoa, mutta sokkeloisessa saaristossa saattoi melkein aina kalastaa, löytyi kostetta monensuuntaisille tuulille. 1700-luvulla alkoi laatokanveneen kehittyminen erinomaiseksi kulkuvälineeksi. Sillä mentiin tuulellakin ulapalle, selvittiin tai hukuttiin. Kalaa saatiin omaan pöytään. 1600-luvulla lohta vietiin sumppuveneillä Tukholmaan ja 1700-luvun alusta lähtien kaikenlaista kalaa Pietariin. Metsän riista oli ravinnon lisänä ja vaihtelevina turkiskausina vaurauden tuojana.
Tuhat vuotta sitten opittiin etelästä uusi elinkeino, karjanhoito. Vaikka tiedemiehet eivät rohkene tänäkään päivänä Karjala-sanan alkuperää vahvistaa, niin aihetodisteet, sanan kielellinen muoto ja terve järki yhdistävät sen karjanhoidon saapumiseen. On sellaisiakin viisaita, jotka tietävät Karjalan polveutuvan venäjän sanasta Korela. Se on lainasana, joka ei ole venäjänkielen rakenteen mukainen, ei tarkoita venäjäksi mitään ja on voinut tulla venäjänkieliseen tekstiin vain foneettisena lainana suomenkielen Karjala-sanasta. Sitä paitsi, Venäjää ei ollut vielä olemassa, kun Karjala jo esiintyy asiakirjalähteissä.

Toinen elinkeinoon liittyvä sana on Sortavala, sortajien eli kaskenkaatajien maa. Ainakin tuhat vuotta vanha on sekin. 1800-luvun romantikkojen selitykset, että Sortavala tulisi venäjän sanasta tshort (piru) tai ihmisiä sortaneista vainolaisista, pysähtyvät aihetodisteisiin. Enempää kritiikkiä ne eivät kestä. Rukiin kaskiviljelyn varhaisia merkkejä on löydetty Sortavalan saaristosta ja Valamosta 600-luvulta. 700-luvulta lähtien lampien pohjalietteissä on runsaasti rukiin siitepölyä 1940-luvun puoliväliin asti. Siihen viljely loppui, ehkä ainiaaksi.

Sortavala Laatokan pohjoiskärjessä, idän ja lännen välisten rajalinjojen puristuksessa. Kaikki rajanmuutokset ovat olleet sotien seurausta. Jokaisella kerralla valloittajan kulttuuri on syrjäyttänyt edellisen, viikinkikaudesta toiseen maailmansotaan asti (800…1278, 1617…1721, 1812…1917 ja 1917…1944). Poikkeuksena on Viipurin läänin liittäminen juuri muodostettuun Suomen suuriruhtinaskuntaan 1.1.1812.

Kannas ja Laatokan Karjala siirtyivät silloin suorasta Venäjän ja sen lakien alaisuudesta Ruotsin vallan ajalta periytyneiden Suomen lakien alaisuuteen. Seurauksena oli nopea vaurauden ja hyvinvoinnin kasvu. Sortavalan kauppa kehittyi voimakkaasti ja röttelökuntoon rapistunut kaupunki rakennettiin kokonaan uudelleen 25 vuodessa.

Lappi on kuulunut Suomen alueeseen vasta 1809 lähtien. Suomen suuriruhtinaskunta erotettiin alueena jo 1600-luvulla tai oikeammin jo Juhanan tullessa Suomen herttuaksi 1500-luvulla. Magnus Ducatus Finlandiae ja sen raja kulki Turun rauhaan 1809 asti Kemijokea myöten Rovaniemen seudulle ja siitä kaakkoon itärajalle. Pohjoinen Lappi kuului siis Norrbottenin lääniin ja Norrlantiin.

Lapin itäosan rajamuutokset ennen 1809 rajanvetoa eivät kuuluneet siis mitenkään Suomeen. Vain hiippakuntajaossa Inarin pappi oli yhteydessä suomalaisiin, muutoin Lappi oli kokonaan Norrlannin hallinnossa Kaikissa kartoissa joissa Suomi esitetään omana kokonaisuutenaan 1600-luvulta 1800-luvun alkuun, Lappia ei siten näy sen yhteydessä.

Suomen sodan jälkeen Ruotsin ja Venäjän rajaksi sovittiin Tornionjoki entisen Kemijoen sijasta. Suomeen liitettiin siis koko Lappi.
Lisää itärajan kehityksestä löytyy UM:n This is Finland-sivustosta Tracing Finland’s eastern border.