Sortavala musiikkikaupunkina
Seminaarin musiikin lehtorit
Sortavalan historiassa alkoi uusi kausi, kun kaupungissa aloitti 1880 toimintansa järjestyksessään toinen suomenkielinen opettajaseminaari, jonka ensimmäisenä musiikin lehtorina toimi Nils Kiljander. Hän oli toiminut Helsingissä monien koulujen laulunopettajana sekä useiden kuorojen, mm. mieskuoro Muntra Musikanterien johtajana sekä niittänyt mainetta oopperalaulajana.
Kiljanderin jälkeen musiikin lehtorin virkaan valittiin tunnettu koululaulujen ja lastenlaulujen säveltäjä Mikael Nyberg. Hän perusti kaupunkiin Hengellisen kuoron, joka esitti vaativia kuoroteoksia kuten Haydnin oratorion Luominen 1912. Kuorotoiminta levisi Nybergin ansiosta kaikkiin eri yhteiskuntapiireihin. Kuorotoimintaa oli palokuntalaisten, työväenyhdistyksen, nuorsuomalaisten, liikeapulaisten, raittiusseuran, NMKY:n ja NNKY:n, WPK:n, jopa räätälien keskuudessa.
Keskeinen henkilö Sortavalan musiikkielämässä 1920- ja 30-luvulla oli musiikin lehtori Wilho Siukonen, joka lopullisesti nosti Sortavalan koko kansan tietoisuuteen monestakin eri syytä. 1) Hänen perustamansa 120-henkinen seminaarin Iltakuoro kohosi lyhyessä ajassa maamme kuorojen parhaimmistoon. 2) Siukonen toimitti kansakouluja varten laulukirjan (1929), josta tuli tunnetuin ja käytetyin koululaulukirja maassamme. 3) Siukosesta kehittyi yksi 1900-luvun alun merkittävimpiä musiikkipedagogeja. Hän julkaisemansa ”Laulun opetusoppi” käännettiin viron kielelle ja hänen pitämilleen kursseille osallistui myös virolaisia opettajia. 4) Siukosen ansiosta Sortavala sai järjestettäväkseen 1935 pidetyt Kalevalan riemuvuoden laulujuhlat, joista tuli maamme itsenäisyydenajan merkittävimmät laulujuhlat.
Laulujuhlakaupunki
Sortavala sai järjestettäväkseen ensimmäiset yleiset laulu- ja soittojuhlat 1896, jolloin Vakkosalmelle kohosi arkkitehti Yrjö Blomstedtin piirtämä laululava. Pysyväksi muistomerkiksi laulujuhlista jäi myös Kuhavuorelle kohonnut näkötorni. Sortavalassa pidetyt laulu- ja soittojuhlat poikkesivat eräässä suhteessa muualla maassamme pidetyistä laulujuhlista. Sortavalan juhlilla päästiin tutustumaan kalevalaiseen laulu- ja soittoperinteeseen. Vuoden 1906 laulujuhlilla vieraat saivat tutustua mm. Iivana Bogdanovin, Iivana Miischokan ja Iivana Skemeikan kanteleensoittotaitoihin. Vuoden 1926 laulujuhlilla ihasteltiin Pekka Lambergin jouhikonsoittoa, jonka heijastumia on mm. Aarre Merikannon orkesteriteoksessa ”Kyllikin ryöstö”.
Suorastaan legendaarisen maineen Sortavalalle toivat 1935 pidetyt Kalevalan riemuvuoden laulujuhlat. Yhtenä kesäkuisena viikonloppuna Sortavalan asukasmäärä viisinkertaistui, sillä Vakkosalmen puistoon oli kokoontunut n. 20 000 henkilöä. Moni halusi nähdä vanhan koulukaupungin, vielä useammat vierailla Valamon luostarissa, jonne laivat kuljettivat vieraita yötä päivää. Laulujuhlien yhteydessä paljastettiin Alpo Sailon veistämä Runonlaulajapatsas, joka esittää Karjalan tunnetuinta runonlaulajaa Pedri Shemeikkaa (patsas on pystyssä edelleen).
Oopperakaupunki
1930-luvun alussa Sortavalassa esitettiin kaksi oopperaa: Bizetin Carmen ja Verdin Aida. Voidaan kysyä, kuinka kahden näinkin vaativan oopperan esittäminen harrastajavoimin oli mahdollista pienessä kaupungissa. Vastaus on siinä, että paikkakunnalla vaikutti useita laulua harrastaneita henkilöitä kuten Olavi Nyberg, Inkeri Stenbäck, Greta Durchman ja Alfons Alm, joka toimi Sortavalan meijerin isännöitsijänä. Bizet´n ooppera Carmen esitettiin 1931 ja Verdin ooppera Aida 1933.
Sortavalalaisten oopperaharrastus sai laajaa huomiota, kun Aida esitettiin valtakunnallisten lottapäivien yhteydessä Vakkosalmen puistossa kesällä 1933. 4 000 lippua myytiin käytännöllisesti katsoen etukäteen. Oopperan musiikillisesta johdosta vastasi Armas Järnefelt, joka toi mukanaan 30 soittajaa Helsingin kaupunginorkesterista. Oopperan esitykseen liittyi hauska välikohtaus. Urho Puurtisen koira tallusteli kaikkien yllätykseksi näyttämölle isäntänsä viereen, mutta poistui pian yhtä arvokkaasti kuin oli tullutkin. Koira käyttäytyi siten kuin isäntänsäkin, joka esitti oopperassa ylipapin osaa.
Karjalaisen musiikkiperinteen vaaliminen
Sortavalassa kiintyi huomio eri yhteiskuntaluokkien aktiiviseen osanottoon musiikkielämässä. Mukana olivat kaupungin johtomiehet, lääkärit, pankinjohtajat, opettajat, upseerit, rautatieläiset sekä käsi- ja liiketyöläiset. Sortavalassa kohtasivat sulassa sovussa luterilaiset ja ortodoksit, kaupunkilaiset ja maaseudun väestö. Sortavalasta lähettivät seminaari, tyttökoulu ja lyseo innokkaita nuoria rakentamaan eri paikkakuntien musiikki- ja kulttuurielämää. Sortavala oli sananmukaisesti Laatokan laulava kaupunki.
Kun vuonna 1985 julkistettiin Reijo Pajamon kirja ”Sortavala, Laatokan laulava kaupunki”, lausui varatuomari Reino J. Auvinen puheessaan: ”Sortavala, Laatokan ja Raja-Karjalan pääkaupunkina, on vaalinut karjalaista hengenperintöä erityisesti musiikkikaupunkina. Innoittakoot nämä muistot edelleenkin omistamaan harrastuksemme menetetyn kotiseutumme kulttuuriarvojen jatkuvaan säilyttämiseen sekä luovaan, yhä uudistuvaan työhön näiden elämänarvojen siirtämiseksi tulevia aikoja ja tulevia sukupolvia varten!
Reijo Pajamo