Sortavala
Sortavalan alue ja luonto
Sortavala on pieni kaupunki Laatokan pohjoiskärjessä. Se on aina ollut pieni, ihmisen kokoinen. Sortavalalla on ominaisuuksia, joiden ansiosta kivikauden ihmiset jo tuhansia vuosia sitten valitsivat sen kodiksensa.
Laatokan luoteinen rannikko Käkisalmesta Sortavalaan ja edelleen Impilahdelle on täynnä häikäisevän kauniita vuonomaisia lahtia ja suojaisia järvenselkiä. Talvisin ja syksyn myrskyillä se voi olla paljon karumpi ja kovempi, kuin mihin sisämaan ihmiset ovat tottuneet, mutta rannikon asukkaalle se on koti silloinkin.
Sortavalan kaupunki
Kaupunki perustettiin 1643. Itä-Suomeen ja Vienaan suuntautuvan kaupan turvin se kehittyi nopeasti. Vuonna 1721 kaupunkioikeutensa menettänyt Sortavala nimettiin uudelleen kaupungiksi v.1783, mutta ratkaiseva käänne parempaan päin alkoi vasta 1812, kun Viipurin lääni siirrettiin Pietarin hallinnollisesta alaisuudesta muun Suomen yhteyteen. Sortavalan kaupunki rakennettiin kokonaan uudelleen vv.1812 - 38. Vaatimattomasta hirsimökkikylästä kehittyi laudoitettu ja maalattu kaupunki, jonka rakennusten koko oli kaksinkertainen verrattuna entiseen.
Sortavalan maalaiskunta
Sortavalan esikaupunkien kohoaminen
1900-luvun alussa kohosivat esikaupungit Vakkosalmi, Genetz, Mansikkamäki, Nousiaisenmäki ja Puikkola parissa vuosikymmenessä kaupungin rajojen ulkopuolelle. Asukkaita niissä oli lopulta yhteensä yli 4500 eli lähes saman verran kuin kaupungissa.
Vuosisadan alun kasvu ei koskenut yksinomaan Sortavalan kaupunkia. Tuhannen vuoden ajan asutusta oli ollut vain rannikoilla ja saaristossa. Sisämaa oli jaettu käyttöpuuta tuottaviksi salopalstoiksi rannikkokylien kesken. Väestön lisääntyessä Laatokan rantaan tottuneet eivät suostuneet muuttamaan salopalstoille vaan myivät niitä muualta Suomesta tulleille. Näin parissa vuosikymmenessä asutettiin kaikki vielä löytyneet viljelykelpoiset alueet Sortavalan pitäjässä.
Sortavalan maalaiskuntaan kuului kaikkiaan 66 kylää:
Airanne, Airinniemi-Riekkala, Airinniemi-Tuokslahti, Anjala, Haapalampi, Haavus, Hakala, Heikkurinsaari, Helylä, Hietainen, Hotinlahti, Hympölä, Ihaksela, Janaslahti, Jurkansaari, Kannas, Karmala, Kasinlahti, Kekrinlahti, Kellomaniemi, Kiimamäki, Kiislahti, Kuokkaniemi, Kymölä, Lahdenkylä, Lavijärvi, Leppäselkä, Liikola, Lohioja, Loplola, Melloinen, Myllykylä, Mäkisalo, Möntsölänsalmi, Nukuttalahti, Ojavoinen, Orjatlahti, Otsoinen, Parola, Pellotsalo, Pieni Rytty, Pieni Tulola, Pohjus, Poikelus, Purovaara, Putsinlahti, Rantue, Rautakangas, Rautalahti, Riekkala, Saarajärvi, Sinilä, Sipilänsalmi, Soukanranta, Suikasenlahti, Suuri Rytty, Suuri Tulola, Telkinniemi, Tokkarlahti, Tuhkala, Tukianmäki, Tuoksjärvi, Tuokslahti, Uijalanranta, Vakkolahti, Yhinlahti.
MLK:n pinta-ala ilman vesiä oli 643 km , pituus koillisesta lounaaseen 35 km ja leveys luoteesta kaakkoon 25 km. Asukasmäärä n. 20.000.
Kirkko oli kaupungissa ja yhteinen kaupungin kanssa.
Kulttuurielämä
SORTAVALA MUSIIKKIKAUPUNKINA
Seminaarin musiikin lehtorit
Sortavalan historiassa alkoi uusi kausi, kun kaupungissa aloitti 1880 toimintansa järjestyksessään toinen suomenkielinen opettajaseminaari, jonka ensimmäisenä musiikin lehtorina toimi Nils Kiljander. Hän oli toiminut Helsingissä monien koulujen laulunopettajana sekä useiden kuorojen, mm. mieskuoro Muntra Musikanterien johtajana sekä niittänyt mainetta oopperalaulajana.
Kiljanderin jälkeen musiikin lehtorin virkaan valittiin tunnettu koululaulujen ja lastenlaulujen säveltäjä Mikael Nyberg. Hän perusti kaupunkiin Hengellisen kuoron, joka esitti vaativia kuoroteoksia kuten Haydnin oratorion Luominen 1912. Kuorotoiminta levisi Nybergin ansiosta kaikkiin eri yhteiskuntapiireihin. Kuorotoimintaa oli palokuntalaisten, työväenyhdistyksen, nuorsuomalaisten, liikeapulaisten, raittiusseuran, NMKY:n ja NNKY:n, WPK:n, jopa räätälien keskuudessa.
Keskeinen henkilö Sortavalan musiikkielämässä 1920- ja 30-luvulla oli musiikin lehtori Wilho Siukonen, joka lopullisesti nosti Sortavalan koko kansan tietoisuuteen monestakin eri syytä. 1) Hänen perustamansa 120-henkinen seminaarin Iltakuoro kohosi lyhyessä ajassa maamme kuorojen parhaimmistoon. 2) Siukonen toimitti kansakouluja varten laulukirjan (1929), josta tuli tunnetuin ja käytetyin koululaulukirja maassamme. 3) Siukosesta kehittyi yksi 1900-luvun alun merkittävimpiä musiikkipedagogeja. Hän julkaisemansa ”Laulun opetusoppi” käännettiin viron kielelle ja hänen pitämilleen kursseille osallistui myös virolaisia opettajia. 4) Siukosen ansiosta Sortavala sai järjestettäväkseen 1935 pidetyt Kalevalan riemuvuoden laulujuhlat, joista tuli maamme itsenäisyydenajan merkittävimmät laulujuhlat.
Laulujuhlakaupunki
Sortavala sai järjestettäväkseen ensimmäiset yleiset laulu- ja soittojuhlat 1896, jolloin Vakkosalmelle kohosi arkkitehti Yrjö Blomstedtin piirtämä laululava. Pysyväksi muistomerkiksi laulujuhlista jäi myös Kuhavuorelle kohonnut näkötorni. Sortavalassa pidetyt laulu- ja soittojuhlat poikkesivat eräässä suhteessa muualla maassamme pidetyistä laulujuhlista. Sortavalan juhlilla päästiin tutustumaan kalevalaiseen laulu- ja soittoperinteeseen. Vuoden 1906 laulujuhlilla vieraat saivat tutustua mm. Iivana Bogdanovin, Iivana Miischokan ja Iivana Skemeikan kanteleensoittotaitoihin. Vuoden 1926 laulujuhlilla ihasteltiin Pekka Lambergin jouhikonsoittoa, jonka heijastumia on mm. Aarre Merikannon orkesteriteoksessa ”Kyllikin ryöstö”.
Suorastaan legendaarisen maineen Sortavalalle toivat 1935 pidetyt Kalevalan riemuvuoden laulujuhlat. Yhtenä kesäkuisena viikonloppuna Sortavalan asukasmäärä viisinkertaistui, sillä Vakkosalmen puistoon oli kokoontunut n. 20 000 henkilöä. Moni halusi nähdä vanhan koulukaupungin, vielä useammat vierailla Valamon luostarissa, jonne laivat kuljettivat vieraita yötä päivää. Laulujuhlien yhteydessä paljastettiin Alpo Sailon veistämä Runonlaulajapatsas, joka esittää Karjalan tunnetuinta runonlaulajaa Pedri Shemeikkaa (patsas on pystyssä edelleen).
Oopperakaupunki
1930-luvun alussa Sortavalassa esitettiin kaksi oopperaa: Bizetin Carmen ja Verdin Aida. Voidaan kysyä, kuinka kahden näinkin vaativan oopperan esittäminen harrastajavoimin oli mahdollista pienessä kaupungissa. Vastaus on siinä, että paikkakunnalla vaikutti useita laulua harrastaneita henkilöitä kuten Olavi Nyberg, Inkeri Stenbäck, Greta Durchman ja Alfons Alm, joka toimi Sortavalan meijerin isännöitsijänä. Bizet´n ooppera Carmen esitettiin 1931 ja Verdin ooppera Aida 1933.
Sortavalalaisten oopperaharrastus sai laajaa huomiota, kun Aida esitettiin valtakunnallisten lottapäivien yhteydessä Vakkosalmen puistossa kesällä 1933. 4 000 lippua myytiin käytännöllisesti katsoen etukäteen. Oopperan musiikillisesta johdosta vastasi Armas Järnefelt, joka toi mukanaan 30 soittajaa Helsingin kaupunginorkesterista. Oopperan esitykseen liittyi hauska välikohtaus. Urho Puurtisen koira tallusteli kaikkien yllätykseksi näyttämölle isäntänsä viereen, mutta poistui pian yhtä arvokkaasti kuin oli tullutkin. Koira käyttäytyi siten kuin isäntänsäkin, joka esitti oopperassa ylipapin osaa.
Karjalaisen musiikkiperinteen vaaliminen
Sortavalassa kiintyi huomio eri yhteiskuntaluokkien aktiiviseen osanottoon musiikkielämässä. Mukana olivat kaupungin johtomiehet, lääkärit, pankinjohtajat, opettajat, upseerit, rautatieläiset sekä käsi- ja liiketyöläiset. Sortavalassa kohtasivat sulassa sovussa luterilaiset ja ortodoksit, kaupunkilaiset ja maaseudun väestö. Sortavalasta lähettivät seminaari, tyttökoulu ja lyseo innokkaita nuoria rakentamaan eri paikkakuntien musiikki- ja kulttuurielämää. Sortavala oli sananmukaisesti Laatokan laulava kaupunki.
Kun vuonna 1985 julkistettiin Reijo Pajamon kirja ”Sortavala, Laatokan laulava kaupunki”, lausui varatuomari Reino J. Auvinen puheessaan: ”Sortavala, Laatokan ja Raja-Karjalan pääkaupunkina, on vaalinut karjalaista hengenperintöä erityisesti musiikkikaupunkina. Innoittakoot nämä muistot edelleenkin omistamaan harrastuksemme menetetyn kotiseutumme kulttuuriarvojen jatkuvaan säilyttämiseen sekä luovaan, yhä uudistuvaan työhön näiden elämänarvojen siirtämiseksi tulevia aikoja ja tulevia sukupolvia varten!
Reijo Pajamo
Merkkihenkilöitä
Sivustoa uudistetaan ja tietoa lisätään jatkuvasti.